Muro Radio

Archive for the 'Blogi' Category

Video on nykyaikaa – myös yrityksille

Videoiden suosio internetissä on hurjassa kasvussa ja vuonna 2017 niiden ennustetaan kattavan miltei 70% kaikesta internetin liikenteestä. Video nykyaikaa ja yritys, jonka nettisivuilta ei videoita löydy, on vaarassa jäädä jalkoihin.

video

Miksi sitten jokaisen yrityksen pitäisi ottaa videon käyttö työkalupakkiinsa?

  1. Tottumus
    Nykyajan ihmiset ovat tottuneet videoihin ja pitävät niistä. Facebookin suurin postaustyyppi on video ja niitä myös katsotaan ahkerasti ja pelkästään YouTubella on miljardi uniikkia kävijää joka kuukausi.
  2. Tutkimus
    Tutkimusten mukaan ihmiset mieluummin katsovat videon kuin lukevat samasta asiasta. Ehkäpä muutaman vuoden päästä kaikki uutisartikkelitkin ovat vain videoiden muodossa.
  3. Tiede
    Ihmisellä on viisi pääaistia, mutta näkö on niistä ylivoimaisesti se dominoivin.
  4. Hinta
    Joillain saattaa olla se käsitys, että videon tekeminen on järkyttävän kallista touhua, jota tekemään pitää palkata kokonainen mainostoimisto ohjaajineen, käsikirjoittajineen ja tuottajineen. Tämä ei pidä enää paikkaansa, sillä videon voi kuvata vaikkapa älypuhelimella ja editoida halvalla editointiohjelmalla.
  5. Suosio
    Jos videoita siis yrityksen nettisivuilta, se tekee nettisivuista suositummat, kuin jos niissä on vain tekstiä ja kuvia. Tämä johtuu suoraan kohdista 1.-3.
  6. Sanoman tai opin perille meno
    nettikasinovertailu_bannerErilaiset tutoriaalit ovat helppotajuisempia videomuodossa, kun voidaan, ei vain kertoa, vaan myös näyttää, miten jokin toiminto tapahtuu. Tätä ovat käyttäneet hyväkseen vuosia jo nettikasinot, esimerkiksi nettikasinovertailu.infon etusivulta löytyy halukkaille video siitä, miten pelata blackjackia.

Miten teen oman videon?

Videon teko ei ala siitä, että laitetaan kamera pyörimään, vaan se alkaa käsikirjoituksesta. Sen luomiseen tarvitsee miettiä muutamaa asiaa:

  • Mikä on videon tarkoitus? – Onko se rekrytointivideo vai kerrotaanko siinä yrityksen historiasta? Ehkä siinä opetetaan jotain?
  • Mitä elementtejä käytetään? – Onko mukana yrityksen työntekijöiden haastatteluja, asiakkaiden puheenvuoroja, tilastoja, vitsejä, musiikkia?

Mihin videoita levitetään?

YouTube on tietenkin yksi itsestään selvimmistä jakelukanavista, myös yritysvideoille. Kannattaa varmistaa, että videossa on asianmukainen otsikko, kuvaus ja tägi, jotta se näkyy Googlen hakutuloksissa. Myös muu sosiaalinen media, sekä yrityksen omat nettisivut ja meilitse lähetettävä uutiskirje ovat hyvien levityskanavien joukossa.

posted by admin in Blogi and have Comments Off on Video on nykyaikaa – myös yrityksille

Nettistä mieleistäsi musiikkia

Miten ja mihin lähteä etsimään musiikkia netissä? Ensin on päätettävä, millaista musiikkia haluat kuunnella, sillä netissä riittää skaalaa ihan kaikkeen musiikkiin. Siis haluatko poppia, rokkia, kotimaista, tanssimusiikkia (jossa myös paljon alalajeja) vai kiinnostaako klassinen, ehkä metalli, vai hengellinen?

Nettiradiot ovat usein suunnattu tiettyyn musiikkilajin kuuntelijoille, joten voit lähteä etsimään mieleistäsi vaikka nettiradiokanavien kautta. Näissä on ilmeisenä suosikkina iskelmä musiikki ja kotimainen, mutta tarkempi silmä huomaa muutakin joukossa.

Radiot.fi sekä Suomi.fm sivut auttavat sinut hyvään alkuun, tai pelkkä Google haku, esimerkiksi: ”nettiradio klassinen musiikki”, popsauttaa ruutuusi hyvän sarjan ehdotuksia. Nettiradiot ovat maailman laajuisia, joten maiden rajoista ei kannata välittää, ellet ole kiinnostunut pelkästään Suomalaisesta tuotannosta.

YouTube on tietenkin hyvä väliaikainen vaihtoehto musiikkia etsiessä. Laittaessasi hakuun joko artistin tai kappaleen nimen, saat valitaksesi monen monta vaihtoehtoa juuri etsimästäsi tai vähän sinnepäin suuntaavasta musiikista plus viihdyttävä video seuraa valintaasi. Kannattaa katsoa monet ehdotuksista – näin löytyy uutta ja ihanaa musiikkia. Tai jos ehdotus ei miellytä, videon voi sulkea välittömästi ja siirtyä seuraavaan valintaan.
Mikseri.net on suunnistettu nuorten musiikille, ja sen valikoima sisältää paljon raakaa ja hiomatonta musiikkia harrastaja muusikoilta. Kuuntelussa on live-musiikin tuntua, joka viehättää kaiken teknisen värväyksen vaihteeksi.

Musiikkia voi myös ostaa, ja iTunes on kehittänyt palvelun juuri tähän tarkoitukseen. iTunes sivuilta löytyy kaikki tarvittava tieto asiasta, ja kerran aloitettuasi, homma luistaa mutkitta. Kappaleiden hinta ei ole järkyttävä, koska saat sen ikuisesti omaan käyttöösi.

Muita musiikkia tarjoavia maksullisia palveluita on esimerkiksi Google Play, klassista musiikkia voit ostaa osoitteesta naxos.com/buyonline, ja samanlaista tarjontaa on metallissa – löydät painettua musiikkia recordshopx.com/metal valikoimasta.
Eli siis mitä musiikkia haluat kuulla? Lähde tästä.

posted by admin in Blogi and have Comments Off on Nettistä mieleistäsi musiikkia

Pelimaailman musiikkia

Nettipelien viihdettä lisää viihtyisä musiikki, joka liittyy mukavasti pelin tunnelmaan. Pelissä käytetty musiikki on kehittynyt valtavasti viimevuosina, kun musiikkia luova tekniikka ja pelien suosio ovat kasvaneet melkeinpä samassa mitassa. Musiikin osuus on yhä merkittävämpää pelin kululle ja alalla on tietenkin kilpailua siitä, kenen pelissä soi parhaiten.

Vaikka kyseessä ei olekaan sinfonia orkesterit, niin tulokset alkavat hipoa samalla tasolla. Jokaisella musiikkia luovalla säveltäjällä, juoksee mielessä jonkinlainen tarina, kertomus tai kuvaus, jota loihditaan esiin musiikin avulla. Pelien ideat, niiden juoni ja hahmot, ovat antaneet musiikin luojille uutta kerrottavaa, uusia virikkeitä ja mahdollisuuksia sävellyksiin, jotka ovat mestariteoksia ilman pelaamistakin ja musiikin kuuntelijat ovat tietenkin osallisena tästä kehityksestä.

Musiikki siis lisää pelien viihtyvyyttä, mutta se ei ole varsinaisesti tärkeää pelin kulkuun. Tältä pohjalta lähdetään usein, joten pelin idea ja toteutus suunnitellaan ensin, ja sen jälkeen siihen lisätään musiikki ikäänkuin mausteeksi. Asia voi olla toisinkin päin. Myös pelien kehittäjät tarvitsevat virikkeitä ja ideoita. Musiikki luo tunnelmaa ja johdattelee ajatuksia, joten on tapauksia, joissa musiikki on kehittynyt ennen pelin varsinaista toteutusta, eli kun ajatuksesta juoneen on ollut vasta muutama idea koossa.

Pelejä, jotka etenevät nyt jo kuuluisan musiikin kannustamana ovat esimerkiksi Mass Effect 2, Roger Red Hat, Audiosurf ja Proteus.

Kasinoilla käytetään musiikkia tunnelman luomiseen ja vaikka onkin nettipeleistä kysymys, on tunnelma kuitenkin osa pelin nautintoa. Starburst, joka löytyy Betsafen kasino sivuilta on hyvä esimerkki, miten vaivattomaan hedelmäpeliinkin saadaan tunnelma aikaan musiikilla. Starburst liittyy avaruuden mystiikkaan, ja tähtien takaa löytyy tietenkin aarteita. Musiikki luo tunnelman avaruudesta, tekniikasta ja tähtien välkkeestä matkaisessasi läpi pimeyden. Tehosteet ovat hyvin kohdallaan ja yllätykselliset voitot riemukkaita.

Pelien soinnut saattavat olla myös pelaajan hallinnassa, eivätkä lainkaan yllätyksellisiä. Peleissä tietenkin eletään maailmassa, jossa grafiikka on tärkeää, ja kun grafiikkaan liitetään äänet, niin pelaajakin pääsee osalliseksi musiikin luomiseen.

Olisi hauska tietää, miten moni pelaajaa miellyttää musiikki enemmän kuin itse peli. Oletan heitä olevan melko paljon ja joukko ehkä kasvaa yhä musiikin kehittyessä peleissä omaksi lajikseen.

posted by admin in Blogi and have Comments Off on Pelimaailman musiikkia

Pienet suomalaiset radiokanavat

Suomessa on valtavasti pieniä ja paikallisia radiokanavia, joista muutamia ovat esim. Järviradio, Radio Voima sekä Radio SUN. Nämä eivät ole edes pienemmästä päästä, sillä Pohjois-Suomen paikallisradioita on myös runsaasti.

Järviradio on vuonna 1987 perustettu radioasema.  Nykyään sen lähetykset kuuluvat Pohjanmaalla ja Keski-Suomessa. Radio Voima on taas Lahdessa toimiva kaupallinen paikallisradio. Radio SUN on Pirkanmaalla ja Pohjois-Satakunnassa sekä Kanta-Hämeen pohjoisosissa toimiva radio, joka tunnettiin aikaisemmin nimellä Radio Satahäme. Radio SUN soittaa kotimaista iskelmää ja poppia ja jonkin verran kansainvälisiä kappaleita.

posted by admin in Blogi,Kulttuuri and have Comments Off on Pienet suomalaiset radiokanavat